top of page

Mikä on ronjamakelart?

Ronjamakelart on minun eli Ronja Mäkelän taidealan yritys, joka tarjoaa sekä kursseja, että tuotteita. Valmistuin tämän vuoden toukokuussa Hämeen ammattikorkeakoulusta muotoilijaksi ja pääaineenani oli keramiikka. 

 

Nyt olen perustanut yrityksen, jonka avulla haluan päästä tarjoamaan erilaisille ihmisille ja ryhmille kokemuksia taiteen parissa. Olen itse jo useamman vuoden tehnyt opintojen ohella erilaisia käsityöprojekteja, joista ehkä eniten aikaa ovat vieneet makramee työt. Tulevaisuudessa tarjoan keramiikkakurssien lisäksi myös esimerkiksi makrameetyöpajoja sekä muita käsityöpajoja.

 

​Muotoilussa pidän itse tärkeänä tehdä tuotteita, jotka kestävät aikaa, ovat ainutlaatuisia ja ovat esteettisesti kauniita myös omaan silmääni. Siksi pyrinkin säilyttämään nämä teemat jokaisessa työssäni. Toivon töideni säilyvän ajassa ja siirtyvän ajanmyötä ihmisten mukana. Työni kuvastaa sitä, kuinka tärkeää on tehdä päätöksiä sekä ympäristön kuin myös ihmisten hyväksi. Toivon olevani luomassa maailmaa, jossa taide ja ympäristöstä huolehtiminen kulkevat yhdessä. Pyrin kehittämään itseäni joka päivä ihmisenä sekä muotoilijana.

Tilat:
Studio ja Pirtti

Studio sijaitsee Vesilahdessa. Pihapiirissä on erilaisia vanhoja rakennuksia, joista yksi on vanha navetta, jossa studio sijaitsee. Vanhan navetan päässä on aiemmin toiminut talli, jossa on pidetty erilaisia eläimiä. 

 

Studio koostuu kahdesta tilasta eli työskentelytilasta, jossa on pöydät ja tilaa löytyy noin 20 henkilölle sekä pienempi tila, jossa on säilytystilaa sekä pesupaikka. 

Studioni sijaitsee luonnon rauhassa, keskellä idyllistä maalaismaisemaa. Ympärillä levittäytyvä luonto on läsnä jokaisessa hetkessä, ja se ruokkii luovuuden virtaa. Täällä on tilaa hengittää, hiljentyä ja keskittyä keramiikan ja taiteen tekemiseen omassa tahdissa.

Vuoden kylmimpinä kuukausina kurssit pidetään Päärakennuksen pirtissä, jonne mahtuu myös noin 20 henkilöä. 

Inspiroiva Studio

Tunnelmallinen Pirtti

bottom of page